Tämäkin talvea.
Ulkona sataa - vettä. Helsinki on harmaa
ja loskainen. Ihmiset vaeltavat katse maahan painettua
kierrellen pahimpia vesilammikoita ja juoksevat päin punaisia.
Hakaniemen rannan yli puhaltaa jäätävä viima, joka saa
märän untuvatakin tuntumaan hyödyttömältä.
Kengät ovat jo nilkkoihin asti märät, lämmitävyysominaisuuksiensa
vuoksi aamulla jalkaan valitut pörrösukat tuntuvat naurettavilta ja
riisuessa näyttävät yliajetuilta viemärirotilta.
Ajattelin ajella vielä ratikalla munkkiniemeen, tarkastamaan seminaaripaikan.
Olen lupautunut avustajaksi, vaikka tällä hetkellä mieluisimmalta tuntuisi
kaivautua peiton alle, unohtaa ympäröivä maailma ja nukahtaa
talviuneen, kunnes pakkaset palaavat. Menneen viikon kiireet painavat
vielä hartioita. Tekisi mieli soittaa jollekin, mutten oikeastaan jaksa puhua.
Olo on jotenkin väsähtänyt. Taidan hetken levätä tässä surumielisyydessä,
annan otteen herpaantua ja vain hengitän. Lepään ennenkaikkea
ajatuksessa että minua kannattavat suuremmat kädet, iankaikkisten
käsivarsien varaan voin jättäytyä, loskan keskeltäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti