poika tapaa tytön ja kiinnostuu. tyttö tapaa pojan ja ei ajattele mitään. poika selvittää tytön yhteystiedot ja laittaa tekstiviestin. tyttö yllättyy ja hämmentyy. poika sanoo haluavansa tutustua paremmin koska tyttö vaikuttaa mukavalta. tyttö hieman pelästyy eikä tiedä mitä tehdä.
--- niin mitä pitäisi tehdä?!? ei kai meillä kenelläkään ole varaa sanoa että ”ei, en halua tutustua uusiin ihmisiin”. kuulostaisi jokseenkin itseriittoiselta. ja kuitenkin lauseeseen ”haluan tutustua paremmin” voi liittyä niin paljon enemmänkin kuin mitä pelkät sanat antaisivat olettaa... etenkin suomessa. pitääkö tytön siis tulkita pojan viesti vai ottaa se vain kirjaimellisesti – haluaako poika vain tutustua vai suunnitteleeko poika jo häitä? se, miten tyttö pojan viestin tulkitsee tulee vaikuttamaan kaikkeen mitä seuraavaksi tapahtuu. entä jos tyttö ja poika tulkitsevat viestin ja sitä seuraavat tapahtumat eri tavalla? kumpi on vastuussa jos toinen pettyy? ---
tyttö sanoo pojalle ettei halua tavata kahden kesken tietäen suomessa vallitsevan kulttuurin. poika sanoo ymmärtävänsä. tyttö saa vahvistuksen epäilyilleen ettei poika ole uskossa. poika ilmestyy kuitenkin seurakuntaan. tyttö kokee olonsa vaivaantuneeksi koska ei halua olla motiivi pojan uskoon tulolle. poika jatkaa yhteydenpitämistä. tyttö tietää ettei seurustelisi pojan kanssa vaikka poika olisikin uskossa.
--- miten saada sanoma perille pojallekin?!? tyttö tietää ettei voi ottaa vastuuta pojasta, mutta haluaa kuitenkin käyttäytyä poikaa kohtaan oikein. mikä sitten on oikein? ja milloin? jos tyttö olettaa että poika haluaa vain ja ainoastaan tutustua, niin eikö ole ylireagointia antaa pojalle rukkasia? mutta jos poika tarkoittaakin jotain muuta, eikö tytön silloin pitäisi kertoa pojalle totuus. tyttö ei halua kuitenkaan käyttää Jumalaa tekosyynä siinä vaiheessa kun torjuu pojan. uskovaisuus ei tee tytöstä arvokkaampaa ja parempaa ihmistä. ja vaikka usko onkin tytön elämässä tärkein asia, tyttö haluaa kommunikoida asian pojalle siten ettei usko kuulosta tekosyyltä tai vastuun laistamiselta. ---
poika haluaa tytön mukaansa vaateostoksille. tyttö ei tiedä mitä tehdä ja rukoilee viisautta.
--- onko ihmissuhteiden pakko aina olla näin vaikeita?!? eikö asioista voitaisi puhua ääneen niiden oikeilla nimillä? ja eikö ihmissuhde ole aina enemmän kuin kahden ihmisen välinen? voisiko yhteisö olla tukena ihmissuhteissamme? etenkin niissä tärkeimmissä... millaista olisi alkaa vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen tai seurustelu tietäen että lähin yhteisö (perhe, ystävät, seurakunta,..) ovat sitoutuneet tukemaan ko suhdetta ja antamaan palautetta suhteen kulusta silloin kun ihastumisen sokeus piilottaa todellisuuden... häirintä tai painostaminen eivät ole hyväksyttäviä piirteitä, mutta jos yhteisössä on tilaa olla aito yksilö, niin voisiko sellaisessa yhteisössä myös olla aitoja ihmissuhteita? mene ja tiedä.. uskallatko kokeilla – luoda avointa ilmapiiriä ja uusia toimintamalleja ihmissuhteiden sekavalle kentälle?
Ihmetellen, ou
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti